Tulosparannuksen kärjessä ovat pohjoisamerikkalaiset metsäyhtiöt, jotka hyötyvät siitä, että rakentaminen piristyy selvästi Yhdysvalloissa. Asuntoaloitusten siellä arvioidaan kasvavan 10 prosenttia samalla kun pakkauskartongin ja markkinasellun kysyntä maailmassa kasvaa.Reitattujen eurooppalaisten metsäyhtiöiden liikevoiton kasvun Moody´s arvioi jäävän 1-3 prosenttiin. Parhaiten pärjäävät Smurfit Kappan ja Mondin kaltaiset yhtiöt, jolle raha tulee pakkauksista.Moody´sin arvion mukaan paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä supistuu jatkossa viiden prosentin vuosivauhtia Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kehittyvissä talouksissa kysyntä jatkaa entisellä tasollaan, kun älypuhelimet ja tablettitietokoneet yleistyvät sielläkin.Tehtaiden ja paperikoneiden sulkemiset ja tuotantosuunnan muutokset pakkausmateriaalin valmistukseen auttavat luottoluokittajan mielestä nostamaan hiukan joidenkin paperilaatujen hintaa.Eurooppalaisen paperiteollisuuden paineita helpottaa hiukan se, että euron dollarikurssi on pudonnut tuntuvasti ja halpa öljy alentaa merkittävästi rahtikuluja. Päällystettyä ja päällystämätöntä paperia toimitetaan Moody´sin ennusteen mukaan kasvavia määriä Euroopasta ja Aasiasta Pohjois-Amerikkaan.